Jei! Paino tänään aamulla 71.2. Saavutin siis uuden tavoitteen ja enään on 200g että olen pudottanut tasan 10kg. Onpas hauska tunne! Oon taas niin iloinen ettei toista ihmistä varmaan löydy. Kokeilin myös eilen mun tavoite farkkuja. Ensimmäiset tavoite farkut olivat jo hieman isot. Seuraavat tavoitefarkut menivät jo kiinni mutteivat kyllä vielä aivan näytä siltä miltä haluaisin. Viimeiset tavoitefarkut mitkä eivät ole nousseet polviani ylemmäs ikinä menevät jo ylös asti mutta perse on vielä hieman liian suuri eikä nappi mene kiinni. Mutta oli kuitenkin ihana tunne kun housut mitä en ikinä uskonut saavani jalkaan menevät jo nyt päälle! Täytyy vissiin alkaa etsimään uusia tavoitehousuja kun näihin jo kohta mahdun!

Kävin eilen vihdoin ajamassa autokoulun 2.vaiheen. Nyt sain siis virallisesti korttini! Oli oikeastaan aivan turha reissu. Istuttiin 3tuntia kuuntelemassa teoriaa ja 3tuntii ajettiin liukasradalla. Teoria oli aivan turhan päiväistä paskan jauhantaa. Se ajaminen oli kyllä kivaa ja kyllähän siitä oppi mutten kyllä sano että siitä lystistä olisin 300€ halunnu maksaa. Pelkkää rahastusta koko autokoulu.

Tänään ollaan pojan kanssa oltu 11kk. <3

P.S Lupaan laittaa kuvia kun saan painon 70kg puolelle. Laitan kuvat kun painoin 81 ja sitten nykyiset kuvat niin katsotaan onko muutosta tapahtunut! :D Toivottavasti! Vieläkin kuitenkin olen kuin pieni porsas.

1591940.jpg