Suunitelmiin tuli muutos! Joudun alottaakkin vasta tänään tuon dietin johtuen siitä että päätettiin pojan kanssa hieman juopotella sun muuta. paino ei kuitenkaan noussu tuona aikana kuin 200g joten ei paha kun sapuskaa meni taas kaksin käsin. Ärsyttää vain suunnattomasti kun menin hajottamaan mun vanhan luottovaakani joten käytiin ostamassa uusi. Vanhasta vaa'asta ei näy kuin ensimmäinen ja viimeinen numero sekä keskimmäisen numeron ylä viiva jos siinä sellaista on. Siksi tiedän että kyseinen vaaka näyttää painoksi 81 mutta tämä uusi vaaka näyttää painoksi 82,8. Tuli taas kymmenen kertaa läskimpi olo!

Paino oli tänään aamulla taas pudonnut takaisin toissa perjantaisiin lukemiin. Olipas yllättävää nähdä se mutta enpä oo nyt kauheesti taas syönytkään kun ollu töissä kokoajan.

Eilen tapeltiin poikaystävän kanssa ja meinasinkin jo sanoa sille että pakkaa kassinsa ja painuu v*ttuun täältä. En vieläkään osaa oikein suhtautua asiaan mistä  tapeltiin niin oikein mitenkään. En viitsi aihetta sanoa paljastumisen pelossani mutta aihe mistä tapeltiin liittyy kuitenkin siihen etten voi enää häneen luottaa pitkään aikaan. Ja ei hän ei ole pettänyt minua ainakaan TIETÄÄKSENI mutta en kyllä sitäkään kohta ihmettelisi. Tuntuu siltä kuin en tuntisi poikaa enään yhtään. Tänään olenkin lopettanut tappelun koska en enää jaksa kun mun tappelu menee siihen että itken vain. Eihän tuo mitään haittais muutenkuin että mun silmilläni on paha tapa tulehtua ja turvota jos itken paljon ja ne on alkanut jo pahasti punottamaan. Ehkä tää tästä! En vaan tiedä mitä tekisin!

Paino: 79.4

Tää läski senkun vaan taas lihoo. Mä en ymmärrä miten saisin takaisin sen viime kevään motivaation. Tästä nyt ei tule lasta ja eikä paskaa. Mua vaan alkaa turhauttamaan kun en saa itseäni niskasta kiinni. :/

Paino: 81.8

 

LÄSKI KUITTAA!

Paino putosi taas vain hiukan. Junnailen nyt näissä samoissa luvuissa kokoajan. Voisin vaikka tänään ottaa uudet kuvat ittestäni vaikken nyt ihan vielä alle 80 olekkaan ENÄÄ! Ehkä kuitenkin taas tarpeeksi lähellä. Eikä nuita päiviä sitten kuitenkaan ole kauheasti jäljellä jolloin sen kerkeäisin tehä.

Paino: 80,8

yksi uusi lemppari thinsponi on Audrina. <3

Oevoe paino nousi taas hiukan viikonlopun aikana tai no ei niin hiemankaan. En jotenkin saanut pidettyä itseäni kurissa vaikka näin taas pienenmmän luvun vaa'assa. No onneks tänään alkaa toiset työt eli painan nyt kuukauden verran kahta työtä. Elokuun lopussa onneksi loppuu tämä toinen työ niin pääsen keskittymään uuteen työhön kokonaan. Varmasti hillitsee hieman myös viikonloppu syömisiä kun olen töissä silloinkin. :)

Paino: 81

Paino palannut taas viime viikon lukemiin. Tänään aamulla koin hirveän järkytyksen. Otin toissapäivänä ehkäisyrenkaan pois ja menkat alkoivatkin jo samana päivänä. Tänään aamulla menin totuttuun tapaan suihkuun ennen töitä ja puin päälle. Istahdin sohvalle ja mahassa tuntui jotenkin tosi hassulta sitten housuissa alkoi tuntumaan kauheasti märkää. En siitä viel huolestunu koska mullahan on menkat. No sitten se kuitenkin vain lisäänty ja lisäänty se märkyyden tunne. Nousin nopeasti sohvalta ylös ja lähdin kävelemään kohti vessaa ja tunsin kuinka tuolta alhaalta valahti ulos kauheasti tavaraa. Vessaan päästyäni puntistani valui jo verta. Joka paikka oli totaalisen veressä ja suurissa klimpeissä. En oikein tiedä että mitä tämä nyt oikein on. Seisoin vessassa halvaantuneena varmaan kymmenen minuuttia minkä jälkeen tajusin vasta laittaa suihkun päälle ja tehdä sotkulle jotain. Nyt ei enään tule vuotoa kuin hieman runsaammanlaisesti. Minulle on aina ollut todella niukat kuukautiset joten tämä on todella kummaa. Pelottaa vaan olla töissä jos käy samalla tavalla uudestaan. No ehkä se tästä.

Paino: 80.8

Menny taas viikko ihan penkin alle. Eihän tosta 2468-dietistä yhtään mitään tullu. Paino putos tän viikon aikana vain 400g. Eli toisinsanoen ei yhtään. Ei tuota edes voi painon pusotukseksi kutsua. Lähinnä säälittävää.

Mistä mä löydän mun kadonneen motivaationi?!

Paino: 83kg

Tänään kun astahdin vaa'alle en ollut uskoa silmiäni, nimittäin painoa oli taas kadonnut kilon verran. Nyt siis kokonais saldo on 5 kiloa pois aloituksesta. :) Enään ei paljoa vaadi että taas kehtaan ehkä sanoa painoni ääneen. Se ei kyllä siltikään tarkoita että todellakaan olisin siihen tyytyväinen päin vastoin.

Uuden poikkiksen kanssa asiat tuntuu jotenkin todella hankalilta. En osaa sanoa että miksi siltä tuntuu, kun tuntuu vaan. Välillä musta tuntuu ettei se ole tosissaan mun kanssa kun taas taas välillä tuntuu että olen vain niin vainoharhainen ja kuvittelen kaiken. Ei se ole mitään sen kummempia tehnyt en vain osaa jotenkin luottaa kun pelkään menettäväni sen niin kyttään joka liikettä ja asiaa. Mutta mikään ei ole varmempi tapa menettää jotain kun juuri tuo minun käytös mutten voi sille mitään.

Miten voisin taas oppi luottamaan kun edellinen ukko teki sellaisen katoamistempun?

 

Nyt on alkanut jo vähän saamaan sitä itsekuria takaisin jonka joskus omistin. Vieläkin on petrattavaa mutta onneksi asun yksin nykyään niin voin ostaa vain niitä ruokia mitä saan syödä enkä mitään muuta.

Paino on tippunut nyt viikon aikana varmaan sellaiset pari kiloa, joka auttaa ainakin asiassa kun huomaa tuloksia. Tänään on suunnitelmissa ripustaa parit housut seinälle roikkumaan, vähän niinkuin tavoite housuiksi. :D

Kahvia ja Zeroa on kulunut litra kaupalla tässä lähipäivinä.

Kyllä mä pystyn tähän! Mä aijon palata vielä samoihin mittoihin ja tällä kertaa vieläkin pienempiin. Kesäkuun alussa haluan että painoni alkaa numerolla 6. Minulla on tavoite ja siihen aijon pyrkiä.

tää on lemppari kuvia <3

Nyt voin sanoa vain että kaikki on mennyt päin pyllyä! On tuntunut että  mun elämässä ei ole enää mitään järkeä ja koettelemusta on tullut koettelemuksen perään. Pari viikkoa sitten minulle selvisi olevani raskaana. Kuinka tämä on mahdollista pyöri vain päässäni? Olemme olleet poikaystäväni kanssa tämän asian kanssa niin huolellisia. Sen ei olisi siis pitänyt olla mitenkään mahdollista. Lääkäriin siis pissitesteihin ja näinhän nekin sitten sanoivat että kyllä sieltä vauva nyt on tulossa. Se oli elämäni ehkä kauheimpia tunteita. Ei herranjumala en mä halua nyt tappaa sellaista pientä ihmisenalkua sisälläni! Mutta en myöskään sille pienelle nyytille mitään tarjota. Mitä siis teen! Menin lääkäriin juttelemaan ja päädyin aborttiin. Ehkä maailman hirveimpiä kokemuksia mutta onneksi hoitohenkilökunta oli todella ystävällisiä ja auttavaisia. Sairaallassa tuntui että kuolen niihin mahakramppeihin mitä ne tabletit aiheuttivat. Raskaus ei ollut vielä onneksi edennyt pitkälle olin vasta 2+3 tai näin ainakin ultrasta lääkäri sanoi näin. En tunne oloani niin hirveäksi murhaajaksi mutta kyllä silti sattuu ajatella että sen elämä loppui ennenkuin se edes alkoi mutta näin oli parempi kaikkien kannalta.

Nyt kun vihdoin pääsin taas tietokoneen ääreen joulu lähestyy ja enään puoli vuotta kesäänkin niin täytyyhän tässä nyt saada otettua itseänsä niskasta kiinni. Yritän siis jälleen kerran taas parantaa tapojani ja LAIHTUA! Huomenna yritän tulla taas päivittelemään ja jos vaikka uskaltaisin jo ehkä painoakin julkaista vaikka se on kyllä taas varmasti kiivennyt sinne  80kg tai suurempaan lukuun. :(

Nyt se on päätetty mun on pakko painaa 55kg ensi lokakuussa. Se on vaan pakko! Mulla ei ole vaihtoehtoja. Mä  haluan näyttää mun yhdelle kaverille että mä oon pienempi ja hoikempi kuin se. Mä oon kaunis ja luinen! Kukaan ei voi estää mua tässä suunnitelmassa. Mulla ei vain ole vaihtoehtoja. Tänään menen salille ja treenaan kunnolla ja huomenna ja ylihuomenna jaja.. Niin kauan kunnes olen pieni.

Nyt paino pysyny samassa koska en oo jaksanu sen ihmeemmin siihen panostella. Perjantaina alkaa koeviikko ja en jaksa lukea. Mun pitäis mut en vaan jaksa. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta yhtään pääsenkö läpi kokeista vai ei. Mä en tiiä mitä mä haluun mun elämältä. Mitä mä teen kun mun koulu loppuu ens keväänä. Mä en haluu olla aikuinen ja tehdä päätöksiä. Mun psykologi sano mulle et mul on ongelmia kasvaa aikuiseksi. Hyvä huomio! Varsinainen Sherlock Holmes se akka! Mä oon tienny sen jo pitkän aikaa mut mä en vaan tiiä mitä tekisin asialle. Voiko sille edes tehdä mitään. Mua masennuttaa taas niin pirusti enkä mä haluu syödä. Mä en haluu tehä mitään. Mä haluun vaan kääriytyy peiton alle ja hävitä pois. Voi kun se  kävisikin vaan niin. Voi kun kaikki olisi niin yksinkertaista että voisi vain kadota pois. Lopettaa syömisen ja kadota, kuihtua pois. Kukaan ei varmasti edes huomaisi että olen kuollut.

Mun paino ahdistaa mua. Menin tänään vaa'alle ja se on vaan niin suuri luku. Menin peilin eteen ja näen vain läskiä. Läskiä joka tursuu joka puolelta. Mitkään vaatteet ei näytä  hyvältä ku oon tällanen läskipossu. Ihraperse. Mun kasvot on niin tursokkaat. Käsissä vaan hyllyy. Mun sormet on kuin nakit. Jaloista puhumattakaan. Mä oon kokonaisuudessaan sen näköinen kun oisin joku vanha tursahtanu spurgu mummo. Mä haluun vaan niin paljon olla pienempi!

Anteeks tällanen postaus! Tänään vaan on jotenkin tämmönen päivä!

 Mä en todellakaan tiedä mitä mä teen. Välillä musta tuntuu että olen aivan täysin onnellinen itseni kanssa näin. Katson peiliin ja olen mielestäni kaunis. Voin syödä jäätelöä ja olla iloinen. Mutta sitten suurimman osan ajasta musta tuntuu kuin kaikki todellisuus tavallaan hämärtyisi. On sääntöjä joita on pakko noudattaa. On pakko laskea kalorit. On pakko kuntoilla. On pakko olla kaunis! Eli minun tapauksessa kaunis tarkoittaa laihaa. En sano etteivät lihavat ihmiset voi olla kauniita mutta minun mielestäni housujen reunan yli tursuavissa läskeissä ei ole mitään kaunista katseltavaa.

Mä oon laihtunut mutta ei tunnu siltä enkä todellakaan näytä siltä. Miksi en huomaan mitään peilissä vaikka siellä pitäisi ero näköä. Miksi musta ei tunnu paremmalta? Mul on paha olo ja mua ahdistaa.

Kun olin 16-vuotias ja minun piti miettiä minne minä haluan yläasteen jälkeen kouluun ensimmäinen päätös oli tietysti lukio. Olinhan aina pärjännyt koulussa niin hyvin. Menin lukioon toiselle paikkakunnalle ja ajattelin että siellä olisi kivempi opiskella kun tutustuisin uusiin ihmisiin. Hyvinhän siellä yhden jakson verran menin ja sainkin pari uutta ystävää mutta opiskelumotivaationi oli kadonnut teille tietymättömille. Mielestäni oli paljon mukavampaa istua kossupullo kourassa asemalla kavereiden kanssa.  Ajattelin kuitenkin että jos se on se pitkä matka joka tekee sen etten jaksa mennä kouluun. Vaihdoin siis koulua omalle paikkakunnalle. Kävin siellä viikon verran ja siihen lopahti. Äiti oli hermorauniona kun ei tiennyt mitä tehdä minun kanssa. Huitelin teillä tietymättömillä ja vastasin puhelimeen jos jaksoin tai sattui kiinnostamaan. Join paljon todella paljon. Eräskin ilta meni melkein kaksi kokonaista 0,7 leijona pulloa ja silloin olin pienimissä mitoissa mitä ikinä olen ollut. En ymmärrä kuinka se on edes mahdollista että niin pieni kun minä olin niin pystyin juomaan niin paljon. Silloin myös taisi alkaa viiltely. Alkuun se oli vain teiniangstia ja yhyyy katsokaa mua mul on näin paha olla. Mutta jossain vaiheessa se muuttui erilaiseksi. En osaa selittää millä tavalla mutta se jotenkin helpotti oloa kun sai sen terän käteen ja pari viiltoa. Se kipu kertoi että olin vielä olemassa. Loppu syksy meni juodessa ja viillellessä ja äiti alkoi toden teolla huolestua . Ne hakivat isän kanssa minut monet kerrat jostain kun olin juonut liikaa ja kaverit sitten ystävällisesti soittivat niille ja kertoivat missä olen.

Yhden kerran muistan ikuisesti: Oli taas normaali perjantai ilta ja viinaa oli taas mennyt enemmän kuin laki sallii. Istuttiin asemalla ja olin taas vaihteeksi repinyt kädet auki. Olin aivan veressä. Joku äidin tuttu oli nähnyt minut ja soittanut äidille, joka sitten lähetti isän hakemaan minua. Isä tuli asemalle ja en huomannut edes kun se koppasi minusta kiinni. Rimpuilin, huusin ja potkin. Kuinka ollakkaan pääsin irti ja juoksin kuin piru olisi ollut perässä. Muistan kun isä huusi perääni itkuisella äänellä "X, älä mene mä rakastan sua!". Vieläkin tulee itku silmään kun mietin kuinka hädissään ne on varmasti olleet, nimittäin minun isä ei tunteita näytä paitsi vihaa.  

Tämän tempauksen jälkeen kun ne saivat minut kotiin mentiin kipinkapin lääkäriin jossa sitten vannoin käsi sydämellä ettei tällaista taphdu enään koskaan niin pääsin kotiin. Sama meno kuitenkin jatkui. Ja viimeinen pisara tuli sinä uutena vuotena. Vietettiin kosteissa merkeissä kavereiden kanssa uutta vuotta. En oikeastaan muista kauheasti illasta mitään. Aamulla kun heräsin en voinut puhua kun vain oksensin ja kädet olivat todella kipeät. Kaverini hieman valaisivat asiaa. Olin syönyt melkein kokonaisen purkillisen kofeiinitabletteja ja käteni olivat auki. Veri oli kuivunut niin että paidan hihat olivat tarttuneet siihen kiinni. Pääsin jotenkuten kotiin asti vaikka oksensin tauotta kokoajan. Menin nukkumaan ja äiti tuli katsomaan minua. En tehnyt muuta kuin oksensin vain kokoajan tauotta. En muista miten äiti sai kaiken selville koska uudenvuoden jälkeiset pari päivää ovat mulle kuin jotain usvaa en oikeastaan muista siitä ajasta mitään. Sen muistan että kun äiti sai tietää menimme suorinta tietä sairaalaan. Jolle tielle jäin. Hypin eri sairaaloissa kunnes lopulta sain paikan nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Siellä vietin puoli vuotta. Söin lääkkeitä ja näyttelin että olin iloinen. Tulin sieltä ulos 90kg porsaana. Hain kivaan kouluun jossa olen tälläkin hetkellä. Laihduin mutta en muuttunut sen onnellisemaksi. Lääkkeet kuitenkin poistivat suurimman osan masennuksesta ja paniikkikohtauksista ja pystyin käymään koulua sekä olemaan sitä kauttaa hieman onnellisempi.

Mä en tiedä miksi minä tuon kirjoitin. Oli vain sellainen olo enkä nyt tiedä miten tämän lopettaisin! Anteeksi tekstin sekavuus mutta tuo aikakin oli hieman sekavaa enkä ole aivan varma mitä tapahtui milloinkin.

  

  
       Voivoi!  Tää päivä oli varsinainen katastrofi. Alkuun ei mitään ongelmaa koulu meni hyvin
       mutta olisi saanut loppua myöhemmin koska tulin tyhjään kotiin jossa oli täysi jääkaappi
       ruokaa. Noh tiedätte varmaan mitä kävi. Ensin söin suunnitelmien mukaan pakaste musti-
       koita pussin. Sen jälkeen tuli himo tummaan leipään ja juustoon. Söin niitä neljä ja vielä
       niitä syödessäni aloin paistamaan kanamunaa ja paahtamaan paahtoleipää. Joiden jälkeen
       tuli niin etova olo että oli pakko mennä oksentamaan. Se ei kuitenkaan käynyt ihan niin
       helposti kuin aikaisemmin. Tuntui vähintäänkin siltä että tukehtuisin eikä mitään meinnanu
       tulla ulos. Tärisin ja vapisin kuin hullu ja naama oli ihan tulipunainen.

       Eikä tämä kaikki hirveys tähän loppunut. Pääsin salille niin huomasin että naama oli ihan
       täynnä pieniä verenpurkaumia. Nyt sitten joudun menemään huomenna lääkäriin kun äiti
       näki nämä purkaumat ja päätti että mulla on vähintäänkin ongelmia verenhyytymisessä.
       Varsinainen sekasorto!

       Toivottavasti huomenna on parempi päivä.